Leijuntaa

Äiti antoi neuvon retkelle: "Kun v*tuttaa, muistele suomalaisjuntteja!"

Kiitos vinkistä mamma, muutaman kerran täällä olen joutunut muistelemaan kohtaamisia Joutsan yöelämästä! Mutta tällä hetkellä love story Amsterdamin kanssa kukoistaa!!

Kaduilla haisee koirankakka ja camping discossa soi scatman. Torilta saa pinkkejä korkkareita ja savustettua makrillia nam. Kanaalikahviloissa naukkaillaan apple pieta - itsetehtyä, ei mitään sokkarin kelmupullaa. Pampulan kanssa Westerparkin auringonpaisteessa pomppista, muistattehan sen mahtavan pallopelin lapsuudesta!? Kouluakin on juu, jos ei olisi, eihän sieltä voisi lintsata. Olo on kevyt kuin Berliinissä, vain Fernsehturm puuttuu.

Aivot hölskyvät viikoittain 360 astetta ja muksahtavat takaisin paikoilleen, vähän eri asentoon kuin missä olivat aiemmin. Ja ihan ilman tatteja.

Metamorfoosi

Minusta on tullut latino.

Vietän lähes kaiken vapaa-aikani (onko täällä muuta kuin vapaa-aikaa?) latinoystävieni seurassa (puolet Amsterdamin väestöstä tuntuu olevan espanjalaisia kansantaloustieteen opiskelijoita!). Seura todellakin tekee kaltaisekseen.

Tehokkaana skandinaavipartiolaisena meikäläisellä oli aluksi suunnattomia vaikeuksia suhtautua ajelehtivaan elämänmenoon. Hermostuin, kun ihmiset eivät tienneet minne olivat menossa kahden tunnin päästä. Kypsytti, kun tyypit eivät sanoneet suoraan mitä ajattelivat. Ja tulivat tapaamisiin vähintään tunnin myöhässä. Suurin shokki oli huomata, että pyykkitupaa varten ei ole ajanvarausta, vaan pyykille mennään silloin kun huvittaa ja silloin kun joku koneista sattuu olemaan vapaana!


Nykyään olen ilokseni yksi heistä. Ajelehdin päivästä toiseen ilman liian suuria suunnitelmia ja elän impulsiivisesti. Päädyn tekemään asioita, joita en ollut ajatellut tekeväni tai joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Olen kadottanut kykyni organisoida tai organisoitua. Olen jatkuvasti myöhässä. Päästelen suustani sanoja, joita en tarkoita, mutta jotka kuuluvat tilanteeseen. Kalenteriin kurkkaan kerran viikossa huomatakseni että en ole muistanut tehdä sinne merkintöjä. Mañana!

Täällä ei tarvitse olla järkevä. Ei toki, että voisi tai saisi olla tyhmä.

Kuhmossa ja Vantaalla

Costaricalaisen mielestä toisten miesten kanssa saunaan meneminen olisi todella gay.
Ensin hämmennyin. Sitten suutuin.

Costaricalainen kertoi vihaavansa kristittyjä.
Ensin hämmennyin. Sitten ymmärsin.

Yritin selittää. Suomalaisille sauna on pyhä. Suomalaiset käyvät keskimäärin useammin saunassa kuin kirkossa. Saunominen on ikään kuin hengellinen rituaali. Saunassa olla möllötetään hiljaa tai jutustellaan toverin kanssa - parannetaan maailmaa joka tapauksessa. Todennäköisesti useampi suomalainen eroaisi ennemmin kirkosta kuin luopuisi saunomisesta.

Monelle sauna on Sauna. Sauna, jonne palaa saunomaan silloin kun saunottaa. Minulla ei ole sitä yhtä tiettyä Saunaa, mutta on Saunoja. Useat niistä sijaitsevat Päijät-Hämeessä. Lisäksi erityisen tärkeitä Saunoja ovat Lopen Läyliäisissä, Vantaan Kuninkaalassa ja Helsingin Suvilahdenkadulla sijaitsevat saunat. Myös Rääkkylän rantasauna on yksi Saunoista.

Costaricalainen ei koskaan ymmärtänyt. Hänen mielestään saunominen oli edelleen todella gay. Puhevälien palautumisesta huolimatta emme enää keskustelleet aiheesta.

Vielä koitti se kaunis päivä

Nyt kerron millaista elo Amsterdamissa on! Jos et jaksa lukea koko roskaa, voin paljastaa loppuajatuksen: hiphei!

Koti on siistit, mutta askeettiset 25 neliötä kolmannessa kerroksessa kapean kadun varrella muikella alueella kaupunkia. Isojen, yksinkertaisten ovi-ikkunoiden (ranskalainen parveke?) läpi näkyy ja kuuluu kaikki (korkokengistähän lähtee ihan tajuton meteli!). Jos tämä olisi asunnonmyynti-ilmoitus, hehkuttaisin nyt kanaalinäkymää, sillä kyllä, jos ikkunasta roikottaa itseään hengenvaarallisesti, voi nähdä vilauksen kadun päässä lilluvasta kanaalista ja asuntolaivoista. Kämppään kivutaan maailman ahtaimpia, jyrkimpiä, narisevimpia ja sammakonvihreimpiä portaita pitkin! Portaikossa haisee rento elämä.

Tyypit täällä on mielettömiä! Kaikki eripuolilta maailmaa ja kaikki niin kovin erilaisia. Joidenkin seuraa sietää paremmin muutaman viinilasillisen jälkeen, mutta pääsääntöisesti kaikki on kavereita heti ja meininki sen mukaista. Hitaasti kypsyviin ihmissuhteisiin tottuneelle hämäläissielulle outoa, mutta kivaa!

Opinnot tuntuvat täällä vaativan hippasen enemmän työtä kuin kotona, on läksyjä ja kaikkea. Toisaalta itse opetussisällöt eivät ole kovin vaativia. Kursseilla on yleensä max. 25 oppilasta. Kukaan ei torku luennoilla, vaan kaikki haluavat osallistua innokkaasti keskusteluihin. Outoa, mutta kivaa!

Kaupunki on kaupunki, mutta tuntuu kylältä. Kävellessä ja etenkin pyöräillessä kuuluu lauleskella itsekseen. Pyörillä on etuajo-oikeus kaikessa. Keskustan turistialue on karsea, ja sitä tulee välttää viimeiseen saakka.

Ongelmat täällä ovat aika minimalistisia. Tiistai- ja perjantaiaamuisin kadulla käy hirveä möykkä, kun roskisautot tulevat hakemaan roskat kadulta (ei meillä mitään jäteastioita ole..kun ei ole sitä tilaakaan). Lisäksi läheisestä sisustusliikkeestä haikailemani Barbapapa-lautassetti on melko kallis.

Kivaa? Ihan kivaa!

Aina tää eksyy

Reilu vuosi sitten matkasimme vihreässä tuktukissa pitkin Colombon helteisiä ja sotilailla varustettuja katuja paikallisesta YWCA:sta Suomen kunniapääkonsulaattiin äänestämään maallemme kahdennettatoista presidenttiä. Kuski eksyi matkan aikana noin seitsemän kertaa ja yritti tarjota vaihtoehdoiksi Ruotsin ja Ranskan suurlähetystöjä. Ei kelvannut meille nirsoille. Lopulta käheä edustustorakennus löytyi, ja vietimme leppoisan puolituntisen turistessa Intiasta paikalle lentäneen vaalivirkailijan kanssa.

Tänään pyöräilin harmaannahkeassa vesisateessa Sulon kanssa Suomen Amsterdamin kunniapääkonsulaattiin toimittamaan eduskuntaäänestystä. Matkalla eksyin, tietysti, ja kastuin, totta kai. Perillä minua odotti ihankiva rakennus ja normi virkamiehiä. Itse äänestämisakti oli kolkko ja ankea. Konsulaatin edessä tapaamani suomalaiset alkoivat pian muistuttaa kotimaasta eli ahdistaa.

Päätin sitten jakaa kanssanne tämän viikon ankeimman hetken. Sorry!

Kaikesta muusta tapahtuneesta olen niin täpinöissäin, että ei tämä foorumi siihen riitä.

Kirjopyykki nelkyt astetta

Miten suomalaiset tutustuvat ihmisiin, jos eivät puhu vieraille?

Niin. Hmm. Eivät ainakaan pyykkituvassa.

Outo kaupunki tämä kaupunki.