Kasvissyöjän kymppikerho

Menolento Damiin oli myrskyn takia kaksi tuntia myöhässä.

Huoletti, ehtisinkö Damskuun ajoissa hakemaan avaimia uuteen kotiini, ne kun sai lunastettua ainoastaan toimistoaikana. Olin luvannut ex-naapurilleni Isalle noutaa samalla myös hänen kotiavaimensa, hän kun saapuisi kaupunkiin vasta myöhään illalla. Mikäli siis missaisin avaintoimiston, meitä olisi viikonlopun yli kaksi koditonta ja onnetonta hengaamassa Amsterdamin siltojen alla tajuttoman kamamäärän (meikäläisellä arviolta 28+8 kiloa) kanssa.

Liekö johtunut tästä vai viime aikojen yleisestä hysteeeriasta, mutta lentokoneen päästessä vihdoin yläilmoihin tilasin itselleni kinkku-juustosämpylän. Niin, kinkku-juustosämpylän. Eikä tässä vielä kaikki - tilattuani sämpylän myös söin sen! Söin 12 vuoden tauon jälkeen kinkku-juustosämpylän, tai lihaa ylipäänsä (okei, vuonna 2006 söin sormenpään kokoisen nakkipalan), ja vieläpä oma-aloitteisesti.

Olin aina ajatellut, että jos joskus vielä popsisin lihaa, se tulisi varmasti olemaan jotain kevyttä, herkullista ja eettistä, tyyliin luomulihaa, onnellista kanaa tai itsemetsästettyä hirveä. Mutta ei. Päätin sitten kokeilla lihansyöntiä mutustamalla tuhnuisen, muoviin pakatun einessämpylän.

En ole satavarma kuinka loistava ajatus oli aloittaa reissu syömällä kinkku-juustosämpylä, mutta ainakin reissu on nyt korkattu, elämä pistetty risaiseksi ja rajoja rikottu.

Tuskin otan tavaksi.