Elämän kevät, osa 54

Käskivät liftata Kölniin.

20+20 opiskelijaa Amsterdamista ja Utrechtista nakattiin minimaaliseen tuppukylään Hollannin maaseudulle. Ensimmäisenä ilman julkisia kulkuneuvoja kohteeseen saapuva pari voittaisi skaban.

Kölniin siis.

Ensimmäinen liftikuski oli maailman normaalein hollantilaistäti.
Toinen tarpeettoman flörtti energiajuoma-addiktoitunut hollantilaismies, joka pahoitteli joutuvansa ajamaan nopeusrajoitusten mukaan, sillä oli edellisellä viikolla karauttanut tutkaan 70 km ylimääräistä lasissa.

Kolmannessa menopelissä, pakussa, meikälle ja Panosille piti seuraa kaksi innokasta mutta kielitaidotonta puolalaismiestä sekä heidän hollantilainen pomonsa. Olivat matkalla purkamaan tivolia. Luonnollisestikin.



Viimeisen etapin matkasimme hiljaisen saksalaispariskunnan kyydissä. John Lennonin näköinen ja neljä kertaa puolisonsa kokoinen kuski painoi autobahnin vasenta kaistaa kuin viimeistä päivää ronklaten samalla samsungiaan. Avasi suunsa ainoastaan kirotakseen kovaan ääneen muita autoilijoita.

Nopeasta toiminnasta huolimatta emme voittaneet skabaa, mutta näimme iloksemme Kölnin tuomiokirkon edustalla Die Biene Maja -tunnaria laulaneen mieslauman!

Mellestäviä polttariporukoita (niitä oli p a l j o n) lukuunottamatta Saksa tuntui kotoisalta. Ymmärsin kontekstit ja kokonaisuudet. Moin!! Silti huomasin lukevani museotekstit englanniksi saksan sijaan.


Hämmennystä retkiväen joukossa aiheuttivat suomalaiset tavat, kuten ei-muovisten joulukuusten käyttö ja sahaaminen metsästä ("you shouldn't kill the trees!!") sekä biojätteen kerääminen erilleen sekajätteestä.

Minua puolestaan ihmetyttivät Hollannin maaseudulla pönöttävä 20-metrinen Michael Jackson -patsas (kuulemma maailman korkeimpia..uuh) sekä peräkärryyn sidotun lentävän maton käyttäminen festarikyytinä.

Päässä soi Ultra Bra ja ysäribileissä Oasis.

Kolmen viikon päästäkö tämä kaikki ohi voi kamalaa.