Ala kerro aidille, osa 4

Tahdottiin skuttaan. Paastiin skuttaan, Kambodzan harvimmin asutetulle alueelle maan itaosiin. Paikka muistuttaa Lappia ja on hiljainen, viilea ja valja, eli ihana.

Paastaksemme tanne oli vietettava kuusi tuntia pickupin katolla yhdessa 23 muun matkustajan, tsiljoonien ruokasakkien, kahden polkupyoran ja kanakorillisen (tiput elivat, ihme kylla, viela perille tultaessa) kanssa. Jengia oli niin pirusti joka puolella, etta mistaan ei oikeastaan voinut pitaa kiinni, joten oli luotettava siihen, etta kuski hidastaa tarpeeksi toyssyjen (joita oli talla tienpatkalla enemman kuin Suomessa yhteensa) kohdalla. Ajamaamme tieta kutsuttaisiin Suomessa hemmetin polyiseksi tietyomaaksi.

Yksi lavalla matkustaneista oli pukeutunut matkaa varten moottoripyorakyparaan. Lavan naiset rukoilivat ja uhrasivat saannollisesti hedelmia, etenkin ennen lukuisia sillanylityksia, joten se matkustusturvallisuudesta. Luotettavan lahteen mukaan kuski myos ajoi koko reilun 100 km matkan kasijarru paalla. Matkan aikana lava-autosta poksahti ainoastaan yksi rengas, ja jalkojani kaulaili syysta X vain nelja eri henkiloa.

Perille tultuamme suihkussa oli kaytava kahdesti, jotta edes pieni osa ihoon ja vaatteisiin tarttuneesta tiepolysta lahti irti.

Pieni hinta skutasta.